Suomi on maailman soisimpia maita. Metsien ja soiden mosaiikki on olennainen osa maisemaa. On pohdiskeltu, että jopa nimi Suomi liittyisi soihin: Suomi, suo, suomaa, Finland, fen, fenland. Soita syntyy sinne, missä vettä sataa enemmän kuin haihtuu. Olemme yksi niitä maailman kosteita kolkkia, joissa olosuhteet ovat olleet otolliset.

Ojitusten myötä monet suot ovat kasvaneet umpeen ja koko maisema on muuttunut. Missä ennen oli avointa tilaa kasvaa nyt metsää. Maisema on yhdenmukaistunut. Ennallistamisen yhteydessä poistetaan usein puustoa jotta suo voi palautua luonnontilaisen kaltaiseksi, tässä yhteydessä maisemakin avautuu jälleen. Jäljelle jääneiden puiden kasvu hidastuu ja osa puista saattaa kuolla. Syntyy monimuotoisuudelle arvokasta kuollutta puustoa ja soille ominaista persoonallista männynvänkyrää.

Suot ovat moninaisia ja suotyyppejä on Suomessa useita. Suotyyppejä on karuja ja ravinteisia, puuttomia, puustosia ja näiden välimuotoja. Nevoja, lettoja, rämeitä ja korpia. Ne määritellään omiksi tyypeikseen kasvillisuuden perusteella. Yleensä suot koostuvat useammasta eri suotyypeistä, tällöin puhutaan suoyhdistymistä. Suoyhdistymiä puolestaan jaetaan eri suoyhdistymätyyppeihin suon mallin mukaan, nämä ovat ovat keidassuot, aapasuot ja palsasuot.

Kilpikeitaat ovat keidassoita, joissa keskiosan turvekerros on kasvanut jo niin paksuksi, että se on noussut suon reunoja korkeammalle. Keskusta karuuntuu, sillä se saa ravinteensa ainoastaan sadevedestä. Suon reunat saavat yhä ravinteita kivennäismailta tulevien vesien mukana ja ovat usein avointa keskiosaa rehevämmät ja puustoisemmat. Kilpikeitaista on erityisesti eteläisessä Suomessa, esimerkiksi Tammelan Torronsuo on keidassuo.

Suomen keskiosissa yleisin suoyhdistymätyyppi on aapasuo. Aapasuolla vedet valuvat reunoilta kohti keskustaa,  siis päinvastoin kuin keidassoilla. Näin suon märät keskiosat saavat tulvavesien mukana ravinteita kivennäismailta. Keskiosissa kasvaa usein märissä oloissa viihtyviä saroja. Jos aapasuota ei häiritä ojittamalla, se kehittyy lopulta keidassuoksi keskiosan turvekakun korkeuden hiljalleen kasvaessa. Aapasuot ovat monesti keidassoita nuorempia, turvetta ei ole ehtinyt vielä kertyä paksua kerrosta suon keskelle. Aapasuon reunojen ojittaminen on ollut melko yleistä ja se vaikuttaa koko suon toimintaan. Keskiosiin ei enää valu ravinteisia tulvavesiä, joten ne karuuntuvat ja kuivuvat ja kasvillisuus muuttuu uusiin olosuhteisiin sopivaksi. Joidenkin aapasoiden vesitalouden palauttaminen luonnontilaisen kaltaiseksi olisi helppoa, tukittaisiin suon reunaojat muutamalla oikein sijoitetulla padolla, ja vaikutukset saattavat ylettyä kymmenien, jopa satojen hehataarien alueelle. Komeita aapasoita on esimerkiksi pohjoisen Suomen kansallispuistoissa.

Me Hiilipörsissä pyrimme ennallistamaan kokonaisuuksia, toistaiseksi suurin yksittäinen projektimme on yli 300 hehtaarin ennallistaminen Juutinsuolla Kiteellä. Isolla alueella toimimme myös Pekkasuolla Iissä, jossa valmiiksi saatu yksityismaan alue täydentyy ennallistamisella valtion omistuksessa olevilla osilla.