Vaajakoskelainen makeistehdas Panda halusi juhlistaa 100-vuotista taivaltaan koko Suomen kanssa tekemällä hyvää. Niinpä se toi kauppoihin juhlavuoden tuotesarjan, jonka tuotosta lahjoitetaan osa suoraan Hiilipörssille. Jokainen myyty Juhlasuklaa, Juhlalakritsi ja Hukkapussi kerryttää lahjoituspottia viiden sentin verran.

– Lahjoittamamme rahat ohjataan soiden ennallistamiseen, eli ojitettuja soita palautetaan kohti luonnontilaa. Haluamme toimia ilmaston hyväksi kotimaassa, ja tämä kumppanuus on meille valtavan tärkeä, kertoo Orkla Suomen vastuullisuusjohtaja Katja Salminen.

Vaajakoskella pussitetaan hävikkiherkutkin

Pandalla syntyy vähän hävikkiä, mutta laadunvarmistus poimii syrjään makeisia niiden poikkeavan koon, muodon tai värin takia. Tänä vuonna näistä makeisista koottiin kaksi erilaista Hukkapussia.

– Yhteistyö Hiilipörssin kanssa on arvokas lisä työlle, jota teemme jatkuvasti hävikin pienentämisessä, pakkausten keventämisessä ja raaka-aineiden valinnassa. Meillä tehdään jatkossakin herkkuja, joita voi nauttia hyvällä omallatunnolla, Salminen summaa.

Lisää Pandan ja Hiilipörssin yhteistyöstä löydät myös täältä: panda.fi/blog/hiiliporssi/

www.panda.fi