Aktiivisten sijoittajien ansiosta Hiilipörssin kolmas suo, Pekkasuo, on saatu rahoitettua ja ennallistamisen suunnittelu on siten vauhdissa. Pekkasuon yksityinen suojelualue on noin 180 hehtaarin kokoinen aapasuo, joka sijaitsee Iin Kuivaniemellä. Suoalue käsittää Pekkasuon eteläosan sekä sen itäpuolella sijaitsevan Alimmaisen Uudenjärven ympäröivine soineen ja metsineen. Aapasuot ovat Pohjois-Suomelle tyypillisiä erilaisten suotyyppien, siis korpien, rämeiden, nevojen ja lettojen mosaiikkimaisia yhdistelmiä. Pekkasuo koostuukin monesta erilaisesta suotyypistä: löytyy korpea, nevarämettä, rimpinevaa ja pala kangasmetsääkin.

Tulevan kesän (2019) aikana on tarkoitus ennallistaa Pekkasuon yksityinen suojelualue, pohjoispuolen valtionmaille tehdään eri suunnitelma. Hankealueen eteläpuolella on jo olemassa laaja Metso-kohteina suojeltu metsäalue. Jos myös Pekkasuon pohjoisosan vesitalous saadaan ennallistettua, muodostuu kokonaisuudesta suojeltujen, toisiinsa kytkeytyneiden soiden ja metsien verkosto, joka vaihtelevan levyisenä ja yli kahdenkymmenen kilometrin pituisena ulottuu Kuivajoesta Simon Veittiaavan perukoille saakka.

Itse Pekkasuon keskiosat ovat märkää rimpi- ja saranevaa, laidoilla on paikoin rahkasammalikkoa. Avosoiden reunat ja suon puustoiset osat ovat laajalti ojitettuja, mikä pitkällä aikavälillä aiheuttaa kuivumista myös suon ojittamattomilla keskiosilla. Pinta-alasta ennallistettavaa on noin 60 ha, ala kuitenkin täsmentyy suunnitelman valmistuttua. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK:n) arvion mukaan polttoturpeeksi kelpaavaa alaa suolla olisi 24 hehtaaria.

Puustoisella korpi-kangaskorpi osuudella ojia tukitaan varovasti ilman pintavalleja, jotta vesi ei nousisi aivan maanpintaan asti. Tavoitteena on, että puuston kasvu jatkuisi, mutta korpikasvillisuus lisääntyisi ja turpeen hajoaminen lakkaisi. Tällä alueella lyhyenkin aikavälin ilmastovaikutukset ovat selvästi positiiviset.

Pekkasuon keskiravinteinen rimpineva on vesistöjen ja monimuotoisuuden kannalta keskeinen osa-alue. Alue on kuivumassa ja karuuntumassa osin reunaojien vuoksi. Reunaojiin on tehtävä turvepatoja sopiviin kohtiin niin, että vesi ohjautuu rimpiselle avosuolle. Lyhyen aikavälin ilmastovaikutukset ovat vähäisiä. Ojien lähellä paikoin metaanin päästöt lisääntyvät, mutta hiilidioksidipäästöt vähenevät.

Pekkasuolta löytyy uhanalaisia suotyyppejä, metsäkortekorpea ja lettorämettä. Ensinmainitun uhanalaisuusluokka on Pohjois-Suomessa vaarantuneet ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalaiset, jälkimmäisen vastaavasti vaarantuneet ja äärimmäisen uhanalaiset. Myös Pekkasuon suoyhdistymätyyppi, rimpinen keskiboreaalinen aapasuo on uhanalainen.

Suon kasvillisuus ilmentää ravinteisuutta: kataja, siniheinä, rimpivihvilä, mähkä, suopunakämmekkä, villapääluikka, kultapiisku, tuppisara sekä harvinainen velttosara ja vaikeasti havaittava pieni kämmekkä harajuuri. Lakan ystäville on satoa luvassa suon rahkasammaleisilla alueilla.

Pekkasuo on myös merkittävä lintusuo. Pesivänä tavataan joutsen, metsähanhi, telkkä, tavi, kurki, kuovi, pikkukuovi, valkoviklo, mustaviklo, liro, jänkäkurppa, kapustarinta, taivaanvuohi, niittykirvinen, pajusirkku ja riekko. Petolintujen pesimäpaikat vaihtelevat, mutta ainakin mehiläishaukan, tuulihaukan, nuolihaukan ja sinisuohaukan pesintöjä on todettu. Saalistusaluetta se on maakotkalle, muuttohaukalle ja piekanalle, joita kaikkia suolla kulkija voi tuurin sattuessa kohdilleen havaita. Rauhoitettu viitasammakko soidintaa keväisin avovesirimmissä.

Pekkasuon vedet valuvat nykyisin pääosin Uudenjärvenojan kautta Kuivajokeen, joka on voimakkaasti turvesoiden ja metsäojitusten kuormittama. Alueella on menossa useita toimenpiteitä, joilla halutaan parantaa vedenlaatua ja palauttaa joki entisen veroiseksi vaelluskalavedeksi. Pekkasuon ennallistaminen pidättää aikaisemmin suoraan vesistöön virranneet vedet suolle, josta ne osin haihtuvat valuessaan hitaasti eteenpäin. Kun ennallistamisen jäljet kasvittuvat, myös suon vesistöpäästöt laskevat luonnontilaisen tasolle.

Suon vesitalouden palautuessa palautuu myös sen luontainen hiilensitomiskyky, mikä varmistaa suon hiilivaraston säilymisen ja karttumisen pitkälle tulevaisuuteen.