Soiden monimuotoinen elämä – koti uhanalaisille eliöille
Tiesitkö, että noin joka neljäs alkuperäisistä kasvilajeistamme on suolajeja?
Miksi suo | 16.05.2018 | admin
Elinympäristöjen katoaminen uhkaa olemassaoloamme. Soita ennallistamalla voimme pitää elinympäristöistämme parempaa huolta. Ei ole toista maata, jossa olisi pinta-alaan nähden yhtä paljon soita kuin Suomessa. Myös suoluonnon monimuotoisuus on Suomessa aikoinaan ollut suurempi kuin missään muualla samankokoisella alueella.
Suomesta löytyy satakunta erilaista suotyyppiä, joista noin puolet on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. On kuusikkoista korpea, käppyrämäntyisiä rämeitä, avoimia nevoja ja lettoja sekä kaikkea siltä väliltä. Muodon ja rakenteen perusteella suot voidaan jakaa aapa- ja keidassoihin sekä palsasoihin.
Jokaisella suotyypillä on sille tyypillinen eliölajistonsa. Uhanalaisia suolajeja on yhteensä noin kaksisataa. Etenkin suolinnuston ja suoperhosten uhanalaistuminen on ollut hälyttävän nopeaa. Myös huonosti puuta tuottavista, karuimmista suotyypeistä huomattava osa on uhanalaisia ja niilläkin elää lukuisia uhanalaisia suolajeja. Soilla elelee paljon kosteudesta pitäviä hyönteisiä, jotka puolestaan houkuttelevat paikalle niitä syöviä kahlaajia ja myös metsäkanalintuja. Rämeillä viihtyvät esimerkiksi riekko, järripeippo ja käki.
Suomen alkuperäinen suoala oli noin kolmannes koko maamme pinta-alasta, yli 10 miljoonan hehtaaria. Tästä yli puolet on ojitettu. Eteläisen Suomen alkuperäisestä suoalasta ojitettu on yli kolme neljännestä. Tämän vuoksi soiden luontotyypit ja lajit ovat uhanalaistuneet ja suoluonnon laatu on heikentynyt. Soita on suojeltu nykyisin noin 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 % koko maamme soiden yhteispinta-alasta, painottuen Pohjois-Suomeen sekä karuihin avosoihin. Eteläisen Suomen alkuperäisestä suoalasta on suojeltu vain vajaat 2 %. Keidas- ja aapasuot on luokiteltu EU:n luontodirektiivissä erityisen tärkeiksi luontotyypeiksi.
Suon ennallistaminen palauttaa suolle tyypillisen vesitalouden, jolloin jo hävinneiden lajien kannat voivat palata alueelle.