Sijainti: Rovaniemi, Lappi. Linkki karttapaikkaan.
Koko: 35 hehtaaria
Aikataulu: Puunkorjuu aloitettiin helmikuussa 2025. Ojien tukkiminen ja patoaminen loppukesästä 2025.

Uusijängängän luonnontilaisen kaltaisen keskiosan kahdelta puolin ennallistetaan yhteensä noin 35 hehtaaria.
Uusijänkä on alkuaan ollut keskiosistaan hyvin märkä aapasuo. Uusijänkä on ollut paikallisesti tärkeä suoheinän keruualue, ja suon rehevyydestä kertovat vanhat heinälatojen paikat. Suoheinät ovat oikeammin suursaroja, ja suursaraisuus kertoo suon rehevyystasosta.
Ennallistusalue on kaksiosainen, yhteensä noin 35 hehtaarin alue. Pienehkön luonnontilaisena säilyneen suon keskiosan kahta puolta sijaitsevat ojitetut osat ovat oleellinen osa suokokonaisuutta ja niiden ennallistamisella voidaan palauttaa toimiva vesitalous suolle. Kun vesitalous palautuu, suo alkaa palata kohti alkuperäistä tilaansa. Samalla ojitusalueen turvekerroksen hajoaminen loppuu ja suo alkaa jälleen sitoa hiiltä.

Uusijänkä vuonna 1954. Keskiosa suota on ollut erittäin märkää aapaa. Sekä pohjois- että eteläosa ovat olleet avoimia, joskin avoimuus voi osittain johtua varsin intensiivisestä suoheinän niitosta alueella. Kuva: Paikkatietoikkuna.
Nykyisellään suon avoimen keskiosan rimmet ovat osin kuivahtaneet. Ennallistamisella pyritään palauttamaan vesi rimpiin. Samalla saadaan suolajistoa, keltavästäräkkejä, liroja ja suoperhosia nopeastikin palaamaan alueelle.
Pohjoispuolella suo rajoittuu Ounasjokeen laskevaan pikkupuroon, joten ennallistamisella saadaan myös vesistöhyötyjä. Puro on todennäköisesti myös taimenten käytössä.


Uusijängän ennallistushakkuut aloitettiin talvella 2025. Alue on ollut ennen ojitusta avosuota ja siihen suuntaan ennallistamisella myös pyritään.
Haluatko sinä tai yrityksesi tehdä vaikuttavia luontotekoa? Tilaa Uusijängän ennallistamista laskulla Hiilipörssin kauppapaikassa tai osta ennallistusta suoraan verkkopankki- tai korttimaksulla Hiilipörssin verkkokaupasta.
Voit seurata Uusijängän myyntiä Hiilipörssin Suorekisterissä.