Iloiset hyvästit Viitalamminsuon ojikoille

Saarijärven seurakunnan omistaman Viitalamminsuon ennallistamisurakka saatiin päätökseen elokuussa 2024.

Viitalamminsuo on tyypillinen esimerkki metsätaloudellisesti epäonnistuneesta suosta. Aikanaan suota ojitettiin metsänkasvun edistämiseksi, mutta vuosikymmenten myötä ojitus johti suolajiston ja turpeen katoamiseen samalla, kun puiden kasvu jäi hyvin vähäiseksi.

Viitalamminsuo, Saarijärvi

Viitalamminsuon keskiosa on karua avonevaa, jota ympäröivät tupasvillarämeet ja rehevämmät laitakorvet, jotka oli kokonaisuudessaan ojitettu. Ojitus kuivatti myös suon ojittamattomia keskiosia merkittävästi.

Keskeltä rahkainen ja ojittamaton suo oli säilynyt vielä avosuona, joten ennuste suon palautumiselle on hyvä. Ennallistamistyö aloitettiin talvella 2024, jolloin suolta poistettiin ojituksen seurauksena suon ennen avoimille laitaosille ilmestynyttä puustoa. Puuta kertyikin oikein mukavasti ja siitä oli seurakunnalle tuloa. Katso myös Youtube-videomme Viitalamminsuon puunkorjuusta!

Elokuussa 2024 ojat tukittiin ja padottiin noin 20 – 30 metrin välein. Osassa korpimaista suon laitametsää jätettiin isohkoa puusto paikalleen ja siihen palautuu korpimetsää täydentämään Viitalamminsuon tulevaa suojelualuetta.

Tiiviit ja muuta maastoa korkeammat padot varmistavat, ettei suolle kaivattu vesi karkaa vanhoja ojia pitkin pois suolta.

Viitalamminsuo rajautuu yhdeltä nurkaltaan entiseen turpeen kaivuualueeseen. Tulevaisuudessa mahdollisesti kosteikoksi muodostuva alue toimisi hyvänä tukena Viitalamminsuon palautumiselle. Viitalamminsuolla on metsäsaarekkeita, joissa on osin vanhaa metsää. Yhdessä suon vesitalouden palautumisen kanssa Viitalamminsuosta tulee mainio pieni suojelukohde Saarijärven Kukon kylää. Kun vesi palaa Viitalamminsuolle, niin palaavat ja voimistuvat suokasvit, joista ehdottomasti tärkein on rahkasammal – turpeen tuottaja. Tupasvilla valtaa kaivurin jättämän jäljen ja patoaineksien kaivantoihin ilmestyy hyönteisiä, niitä syöviä lintuja sekä toivottavasti myös vesilintuja ja kahlaajia. Ajan kanssa toivottavasti Etelä-Suomesta laajalti kadonnut riekko löytää tiensä Viitalamminsuolle.

Viitalammen puut korjattiin talvella 2024. Hiilipörssi kävi Viitalamminsuolla maastokartoitusretkellä lumien sulattua.