Mökkivaaran ja Jalkalanvaara-Sammallammen suot uuteen kukoistukseen

Hiilipörssillä on ilo esitellä Joensuun Enossa sijaitsevat Mökkivaaran ja Jalkalanvaara-Sammallammen ennallistamishankkeet! Enon kohteiden biodiversiteettiarvot ovat alueen lähdevesien ja vieressä suojeltavan metsän vuoksi loistavat. Ennallistaminen odotetaan elvyttävän harvinaisia, lähdevaikutteisia reheviä korpia uuteen elämään.

Mökkivaara ja Jalkalanvaara olivat vielä 50-luvulla viljelyskäytössä. Pinta-alaltaan noin viiden hehtaarin alueella on kuitenkin säilynyt myös alkuperäisiä piirteitä, jotka toimivat ennallistamisen pohjana. Ennallistettavaa suopinta-alaa alueella on kolme hehtaaria.


Mökkivaaran palsta: lähteen kunnostus avittaa lähdekorven palautumista

Mökkivaaran kolmen avolähteen vedet kulkeutuvat nykyisellään valumarinnettä pitkin pientä niittyä ympäröiviin ojiin. Lukuun ottamatta lähteiden alapuolista valumarinnettä, palstalla ei kasva varsinaista lähdevaikutteista lajistoa, sillä nykyisellään lähdevedet hukkuvat syvälle uurrettuihin ojiin.

Mökkivaaran lähteikköjä

Hankkeessa ojat tukitaan alueen luonnollisen vesitalouden palauttamiseksi. Yksi avolähde, josta lähtevää ojaa on kaivettu, kunnostetaan nostamalla sen vedentasoa noin puoli metriä. Kaksi muuta lähdettä on kunnostettu jo aiemmin. Lähdevesien johtaminen uudelleen pienelle niittypalaselle herättää toivottavasti Mökkivaaran entisellä niityllä vielä uinuvan kasvillisuuden uuteen eloon. Alueen pohjoisnurkan tihupintalähteikköä ympäröivän entisen korpisuolaikun palautuminen takaisin lähdevaikutteiseksi korveksi saa myös vauhtia ennallistamistoimien myötä.


Alempana Mökkivaaran palstalla on entistä karua rämettä, joka on nykyisellään turvekangasta. Turvekangasta halkoo kaksi tukkimista odottavaa ojaa, joista toisessa kulkee alueen lähdevesiä. Jos ojasta löytyy erityistä lähdekasvillisuutta, kasvillisuus nostetaan turvaan ennen ojan tukkimista ja palautetaan uuteen lähdevesiuomaan. Mökkivaaran pohjoislaidalla oleva ex-niitty on sen sijaan jo hyvää vauhtia muuttumassa hienoksi korveksi. Korven ennallistumista avitetaan ojien tukkimisella ja ohjaamalla naapurikiinteistöltä tulevien ojien vettä alueelle. Pohjoisosasta aluetta löytyy myös aarin kokoinen pohjavesivaikutteinen tihupinta-alue. Sen läpi kaivettu lähdevettä kuljettava oja tukitaan lähdekorven palauttamiseksi.

Jalkalanvaara-Sammallammen palsta: lehtokorven ja lähdepurojen ennallistaminen

Jalkalanvaara-Sammallammen kahdelle entisille pelloille on luvassa rehevän lehto-lähdekorven palautus. Alueen lähdevesiä tullaan johtamaan nykyisistä ojista entisille pelloille, mikä muuttaa alueen kosteaksi korveksi ja mahdollistaa lehtokorven kasviston ja eliöstön kehittymisen. Ojien laidat ovatkin nykyisellään hyvin reheviä, ja sieltä löytyy hienoa purolajistoa kuten näkinsammalta ja purovitaa. Lähdeojan ennallistamisen toteutuksessa tulee olla erityisen tarkka lähdelajiston säilyttämisen kanssa. Suurta biodiversiteettiarvoa alueelle tulee syntyvän hienon, erittäin rehevän biotoopin myötä.

Kuvat Jalkalanvaaran entiseltä niittypalstalta, jonne syntyy ennallistamisen seurauksena lehtokorpea

Sammallammen ojitettua korpialuetta

Jalkalanvaara-Sammallammen ojia

Yhdistettyä metsien suojelua, lähteiden kunnostusta ja soiden ennallistusta

Mökkivaaran palstan yhteydessä oleva vanhan metsän kaistaleelle haetaan suojelustatusta. Vanha metsä rikastuttaa alueen luonnon monimuotoisuutta entisestään. Ennallistamisen yhteydessä alueelle jäävä lahopuu lisää luonnon arvoja ja tarjoaa elinympäristön monille lajeille.

Kiitämme lämpimästi hankkeen mahdollistamisesta alueen omistajaa Joonas Nuutista! Nuutisen mailla toteutettava soiden ennallistus ja metsämaiden suojelu luo paljon kaivattuja, yhtenäisiä ja monimuotoisia suojelukokonaisuuksia.