Pekkasuon kohdetta laajennetaan valtion maille

Toinen uusista kohteistamme on ennallistamishankkeen laajeneminen Iin Pekkasuolla suon pohjoisosiin. Aiempi ennallistamisprojektimme Pekkasuolla on saatu melkein päätökseen ja nyt suunnittelemme uutta hanketta hieman kaakkoon edellisestä. Jo ennallistamamme alue käsitti Pekkasuon eteläosan sekä sen itäpuolella sijaitsevan Alimmaisen Uudenjärven ympäröivine soineen ja metsineen.

Pekkassuo. Kartalta hahmotat ennallistamiskohteet paremmin.

Nyt kun myös Pekkasuon pohjoisosan vesitalous saadaan ennallistettua muodostuu kokonaisuudesta yli kahdenkymmenen kilometrin pituinen ja vaihtelevan levyinen suojeltujen, toisiinsa kytkeytyneiden soiden ja metsien verkosto.

Itse Pekkasuon keskiosat ovat märkää rimpi- ja saranevaa, laidoilla on paikoin rahkasammalikkoa. Avosoiden reunat ja suon puustoiset osat ovat laajalti ojitettuja, mikä pitkällä aikavälillä aiheuttaa kuivumista myös suon ojittamattomilla keskiosilla. Tällä kertaa meidän on määrä keskittyä erityisesti tukkimaan avosuon reunalle vedettyä ojaa.

Pekkasuolta löytyy uhanalaisia suotyyppejä, metsäkortekorpea ja lettorämettä. Ensinmainitun uhanalaisuusluokka on Pohjois-Suomessa vaarantuneet ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalaiset, jälkimmäisen vastaavasti vaarantuneet ja äärimmäisen uhanalaiset. Myös Pekkasuon suoyhdistymätyyppi, rimpinen keskiboreaalinen aapasuo on uhanalainen.

Valunta Pekkasuolla käy pohjoisesta etelään. Sateisina kesinä ja kevättulvan aikaan valunta voi olla hyvin runsasta ja pitää yllä pintavesistä riippuvaisia rimpiä ja lampareita.

Pekkasuon vedet valuvat nykyisin pääosin Uudenjärvenojan kautta Kuivajokeen, joka on voimakkaasti turvesoiden ja metsäojitusten kuormittama. Alueella on menossa useita toimenpiteitä, joilla halutaan parantaa vedenlaatua ja palauttaa joki entisen veroiseksi vaelluskalavedeksi. Pekkasuon ennallistaminen pidättää aikaisemmin suoraan vesistöön virranneet vedet suolle, josta ne osin haihtuvat valuessaan hitaasti eteenpäin. Kun ennallistamisen jäljet kasvittuvat, myös suon vesistöpäästöt laskevat luonnontilaisen tasolle.

Suon vesitalouden palautuessa palautuu myös sen luontainen hiilensitomiskyky, mikä varmistaa suon hiilivaraston säilymisen ja karttumisen pitkälle tulevaisuuteen.

Pekkasuo ennallistettiin Hiilipörssin ollessa osa Suomen luonnonsuojeluliittoa.